Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2022.
  Tammikuun terveiset   Ottaa päähän. Ystäväni ilmoitti, että häneltä loppuvat työt terveydenhuollossa muutaman päivän kuluttua. Hänet potkitaan töistä pois, koska hän ei ole suostunut ottamaan nk. koronarokotetta. Ystävälläni on painava syy olla ottamatta nämä piikit. Hänellä on kaksi lasta, jotka ovat sairastuneet vakavasti aiemmista rokotteista. On siis erittäin suuri mahdollisuus, että myös lasten äidillä on alttius saada rokotevamma. Kuka huolehtisi lapsista, jos myös heidän äitinsä sairastuisi? Olen itse seurannut korona- ja rokotushärdelliä kaksi vuotta hyvin tarkalla korvalla ja silmällä. Tarkkaavaisuuteni juontaa juurensa vuoteen 2009, jolloin oma lapseni sai sikapiikin ja sen jälkeisen rokotevaurion. Näistä tapahtumista olen sen jälkeen avoimesti kertonut esimerkiksi viime keväänä julkaistussa kirjassani Piikki. Vaikka mainstream-media vaikeni kirjani kuoliaaksi, se on myyty loppuun - kiitos Luojan ja puskaradion. Kirjastoista Piikkiä edelleen löytyy. Tosin ainakin pä