Oudommaksi menee. Huutavan ääni rokote-erämaassa.

 Tammikuun terveiset

 

Ottaa päähän. Ystäväni ilmoitti, että häneltä loppuvat työt terveydenhuollossa muutaman päivän kuluttua. Hänet potkitaan töistä pois, koska hän ei ole suostunut ottamaan nk. koronarokotetta.

Ystävälläni on painava syy olla ottamatta nämä piikit. Hänellä on kaksi lasta, jotka ovat sairastuneet vakavasti aiemmista rokotteista. On siis erittäin suuri mahdollisuus, että myös lasten äidillä on alttius saada rokotevamma. Kuka huolehtisi lapsista, jos myös heidän äitinsä sairastuisi?

Olen itse seurannut korona- ja rokotushärdelliä kaksi vuotta hyvin tarkalla korvalla ja silmällä. Tarkkaavaisuuteni juontaa juurensa vuoteen 2009, jolloin oma lapseni sai sikapiikin ja sen jälkeisen rokotevaurion. Näistä tapahtumista olen sen jälkeen avoimesti kertonut esimerkiksi viime keväänä julkaistussa kirjassani Piikki. Vaikka mainstream-media vaikeni kirjani kuoliaaksi, se on myyty loppuun - kiitos Luojan ja puskaradion. Kirjastoista Piikkiä edelleen löytyy. Tosin ainakin pääkaupunkiseudulla kirjaa saa jonottaa aika kauan.  

Kaiken perheessämme koetun jälkeen en arkaile kertoa mielipidettäni koronaan liittyen. Minulla on niin vankka kokemus ja totuuspohja näkemyksilleni, että nuo faktat eivät pala tulessakaan. Siksi minua on turha tulla osoittamaan sormella salaliittoteoreetikoksi, foliohatuksi tai miksikään denialistiksi - totuus on näet puolellani ja siksi olen vankasti sitä mieltä, että myös koronapiikkeihin kätkeytyy härskiä kaupankäyntiä, rokotevammojen piilottelua ja kaikenlaista muuta suhmurointia. Miksi niin ei tapahtuisi, jos niin tapahtui 12 vuotta sitten sikapiikin aikaan?

Vuosien kuluttua tutkiville journalisteille ja yhteiskuntatieteilijöille riittää runsaasti töitä tonkiessaan ilmiötä nimeltä korona. Huvitti äskettäin nähty televisiosarja, joka käsitteli sotien jälkeen alkanutta suomettumisilmiötä. Toimittajan roolissa toiminut kirjailija Jari Tervo ihmetteli, miten Suomi saattoi elellä omassa kummallisessa kuplassaan tuohon aikaan.

Tervo ei vain tainnut havaita, että meneillään on aivan samanlainen ilmiö. Niin poliitikot, virkakunta kuin media ovat jälleen yhtä omituisessa kuplassa kuin suomettumisen pahimpina aikoina. Silloin oltiin rähmällään Neukkulaan päin, nyt ollaan rähmällään lääkeyhtiöiden ja EU:n yhteisen agendan edessä. Kriittinen ja tutkiva journalismi on itsesensuurin keinoin vaientanut itse itsensä. 

Kun 1960-luvulla kapuloita koetti heitellä rattaisiin eduskunnassa mies nimeltä Veikko Vennamo, samaa tekee eduskunnassa nyt Ano Turtiainen. Joukossa on sentään aina jokunen, joka ajattelee toisin. Miksiköhän ei suurempi osa kansanedustajista uskalla tarkastella asioita useammista näkökulmista?    

Eilisen päivää itkin tätä maailman kurjuutta ja epäoikeudenmukaisuutta niin, että silmät ovat vieläkin turvoksissa. Mikä on lasten ja lastenlasten tulevaisuus ylipäätään? Mitä tapahtuu, jos perheeni ei suostu pakkopiikille? Saavatko lapseni opiskella ilman passia? Saavatko he töitä? Myös ystäväni viesti nosti pintaan surua ja vihaa.

Mitä tässä enää voisi tehdä tämän hulluuden pysäyttämiseksi? Suomessa on huutava hoitajapula. Samaan aikaan sanotaan irti kestämättömin perustein tervettä hoitohenkilökuntaa. Lenssua sairastavat hoitajat saavat kuitenkin mennä töihin, jos ovat ottaneet riittävästi piikkejä. Mikä on tämän järjettömän toimenpiteen moraali ja poliittinen perustelu? Mikseivät ministerit vastaa?  

Rokotevahinkoja kuuluu nyt sieltä ja täältä. Kuolemiakin on sattunut. Minua pelottaa eniten lasten kohtalo. Mitä nämä nopeasti kokoon kyhätyt geenimanipuloidut piikitykset heille aiheuttavat tulevaisuudessa?

Rukoilen, että tämä koronahullutus lopetetaan pian. Onneksi järjen ääni alkaa kuulua jopa Helsingin Sanomissa. Epidemiologi Jussi Sane totesi eilen Hesarin haastattelussa, että koronapandemia päättyy sitten, kun ihmiset lakkaavat uskomasta siihen.